Tänään on vaalipäivä. Istun tietokoneeni äärellä, vastailen kannustaviin, tuttujen lähettämiin tekstiviesteihin ja puheluihin. Hermoilen myrskyisän ilman vuoksi: viitsivätkö ihmiset lähteä äänestämään tällaisella ilmalla? En tiedä kumpaa jännitän enemmän omaa menestymistäni ensikertalaisena vai Vihreiden kannatuksen määrää. Näinä viikkoina olen saanut tutustua muihin Helsingin Vihreisiin ehdokkaisiin ja olen nähnyt kuinka sitoutunutta, aktiivista ja itsensä likoon panevaa porukkaa ehdokkaat ovat. He ovat ihmisiä, jotka haluavat omalla kustannuksellaan pitää huolta meidän kaikkien asioista. Heidän, meidän, puolestamme jännitän. Ettei gallupeissa siintävä Vihreiden vaalivoitto jäisi toteutumatta ilman vuoksi. Sehän olisi ironista.
Omasta vaalikampanjasta jää vahva tunne siitä, että taiteesta osana ihmisten arkea pitää puhua enemmän!. Yhdessä taiteilijoiden, taiteilijajärjestöjen sekä tänään valittavien uusien kaupunkimme kulttuurimyönteisten valtuutettujen kanssa meidän pitäisi vakavasti alkaa miettiä, miten taide voi olla laajemmin mukana ihmisten, kaupunkilaisten arkea. Ettei taidetta koettasi ylimääräiseksi menoeräksi, johon laskusuhdanteen pelossa ei voi panostaa. Olen kuullut liian usein, vaalikampanjankin aikana, että taiteeseen kohdistettu raha on poissa vanhusten-, lasten- ja terveydenhuollosta, joihin pitää ensisijaisesti panostaa.
Mielestäni asioita ei voi asettaa näin vastakkain. Mietin, löytyisikö keinoja ja voisimmeko kehittää ajatuksia siitä, miten taidetta voi käyttää eri tavoin hyödyksi kaupungissa. Vaalikamppailun aikana liittyen teemaani TAIDE TEKEE HYVÄÄ selvitin taiteen soveltavaa käyttöä. Voin suositella aiheesta kiinnostuneille Liken kustantamaa kirjaa TAIDE KESKELLÄ ELÄMÄÄ (Bardy-Haapalainen-Isotalo-Korhonen toim.), jonka löysin Kiasman kirjakaupasta. Sattumalta teoksen mainoslause on sama kuin vaaliteemanikin, joten tietysti kiinnostuin kirjasta. Se on merkittävä avaus keskusteluun, koska se on ensimmäinen kokoava esitys taiteen soveltavasta käytöstä Suomessa. Kirjoittajat ovat eri alojen ajattelijoita ja asiantuntijoita yhteiskuntatieteilijöistä taidehistorioitsijoihin, käytännön sosiaalityöntekijöistä taiteilijoihin.
Kirjan Taide keskellä elämää takakantta lainatakseni: "Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden nimiin. Taide keskellä elämää etsii taiteesta ja kulttuurista uudenlaisia hyvinvoinnin rakennuspalikoita ja esittelee taiteen yhteisöllistä, arkista käyttöä elämänlaadun parantajana. Kirja ei rajaa taidetta ja kulttuuria pelkästään omaksi sektorikseen - itseisarvoksi sinänsä - vaan näkee ne entistäkin aktiivisempana osana ihmisten arkea ja arjen hyvinvointia." Kirja liittyy Kiasmassa pidettyjen seminaarien Taide hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa sarjaan. Paneudun kirjaan syvemmin itsekin nyt kun vaalikamppailulta jää aikaa lukemiseen...(myös kirjamessujen ostokset odottavat).
Vaalien yhteydessä taiteesta ja kulttuurista ei ollut liiemmälti keskusteluja ja aiheina ne eivät nousseet esille. Kuitenkin esimerkiksi osallistuessani Töölö-seuran järjestämään vaalipaneeliin kuuntelijana, sain vastaukseksi kysyessäni taiteen opetustuntimäärien lisäämisestä peruskoulussa, että kaikki eri puolueiden ehdokkaat myönsivät taiteen ja taideopetuksen merkityksen ihmisten ja erityisesti nuorten hyvinvoinnille. Jopa pääministeri Matti Vanhanen mainitsi asiasta Jyväskylän Lyseon juhlapuheessaan. Taiteella on nostetta ja etenkin lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja koulujen taideopetukseen pitää löytyä lisää rahoitusta. Monissa vaalikeskusteluissa nousi myös esille ajatus koulujen käyttämisestä iltaisin eri ikäisten kaupunkilaisten taide- ja urheiluharrastustoimintaan ja tämän pitäisi olla ilmaista. Se lisäisi myös paljon kaivattua yhteisöllisyyttä.
Keskustelutilaisuudessa TAIDE KAUPUNGISSA, jonka järjestimme Galerie Anhavalla yhdessä kunnallisvaaliehdokkaiden Sanna Perkiön (KOK) ja Kaarin Taipaleen (SDP) kanssa, nostimme esille julkisen taiteen mahdollisuudet Helsingissä. Pidin alustuksen, johon olin valokuvannut mielestäni hienoimmin tilaan sijoittuvia julkisia monumentteja ja Töölönlahden aluetta. Viime lauantain aurinkoisen päivän käytin kulkemalla Sibelius monumentilta Töölöstä, Hietalahden rannan OLO teoksen ja Ruoholahden Rumban kautta Töölönlahdelle. Kuvien lisäksi koostin omista teoksistani kuvallisen koosteen ympäristöön istuvista julkisista teoksista. Töölönlahden otin esimerkiksi alueesta, jonka suunnittelussa ei julkista taidetta ole huomioitu toistaiseksi mitenkään.
Keskusteluun osallistui aktiivinen paikalle saapunut yleisö ja oli todella kiinnostava kuulla heidän sekä Sannan ja Kaarinin asiantuntevia kommentteja aiheeseen. He tietävät mitkä ovat hallinnon esteet ja mahdollisuudet, jos julkista taidetta halutaan edistää Helsingissä. Monet kuuntelijat ja me itsekin totesimme, että oli hyvä keskustelu, jota pitää jatkaa. Vaalien jälkeen julkisesta taiteesta olisi järjestettävä oma seminaarinsa tai muu tapahtuma, jossa aihetta voi syventää. Olisi hyvä saada päättäjiä kaupungin johtoa myöten mukaan keskusteluun. Nyt juuri on tärkeää nostaa julkisen taiteen mahdollisuudet keskusteluun, koska kaupunki kaavoittaa lähivuosina paljon uusia asuinalueita ja Töölönlahden pohjoisosan kaavoitusta teemapuistoineen ollaan valmistelemassa.
Miettiessäni puheenvuoroani julkisesta taiteesta kiinnitin huomioni Ylioppilaslehden teettämään kyselyyn, jossa oli haastateltu 500 opiskelijaa. Heiltä oli kyselty mielipiteitä ja pyydetty antamaan kouluarvosana Helsingistä. Matti Markkolan Kasi miinuksen kaupunki kirjoituksessa opiskelijat muistelivat Töölönlahden VR:n makasiineja ja kaipasivat vastaavaa tilaa oleiluun. Myös kiinnitin huomiota opiskelijoiden toiveisiin mielikuvituksellisemmasta kaupunkisuunnittelusta ja luovasta ilmapiiristä. Tarvetta ja toiveita kaupunginsuunnittelun tuomisesta lähemmäs myös nuoria on ilmassa. Graffitit ovat myös osa tätä nuorten harjoittamaa julkisen tilan haltuunottoa.
Mielestäni Töölönlahden alueen suunnittelusta kokonaisuutena pitäisi nyt käydä reipasta julkista keskustelua. Ei riitä, että puhutaan kulttuurilaitoksista, olisi myös mietittävä mitä tilassa niiden välillä tapahtuu. Kaupunkilaisille pitäisi antaa mahdolisuus osalistua keskusteluun ja alueen toimintojen ideointiin. Taide voisi olla tähän hyvä väline: taiteilijat ja kaupunkilaiset mukaan kaupunkisuunnitteluun yhdessä aluetta suunnittelevien virkamiesten, arkkitehtien, valaistussuunnittelijoiden ja maisema-arkkitehtien kanssa. Kirjamessuilla eilen Helsingin sivistystoimen apulaisjohtaja Tuula Haatainen kertoi, kuinka keskustakirjaston suunnittelussa ollaan ottamassa ihmisten ideat mukaan suunnitteluun nettikeskustelujen ja muiden ideointia mahdollistavien tilaisuuksien muodossa. Mietin miksi itse Töölönlahden julkisen tilan suunnittelusta ei järjestetä vastaavaa mahdollisuutta. Kaupunkilaisilta pitäisi kysyä mitä he haluavat Töölönlahdella tehdä ja mitä toivovat?